|
Aamukävelyllä :) |
Elikkä viikko on kulunut. Maanantaina oli Sannan hyppytunti. Aloitettiin ilman jalustimia kavaleteilla. Myöhemmin tuli pari huonoa lähestymistä pystyille, mutta tosi tyytyväinen olin tuntiin :) Tiistaina oli Riitan tunti. Keskiviikkona vapaa ja torstaina maneesissa. Elmo ei ollut mikään "vau, meneepä hyvin" tuntunen, mutta kuitenkin liikkui aika kivasti. Perjantaina maastoilin ja lauantaina mentiin kavaletteja. Menin kolmipalalla, joten Elmo pääsi pitkäksi ja vahvaksi, ja pidätteet ei tullut läpi. Ihan ok kuitenkin. Sunnuntaina sitten hypättiin taas. Miksi taas, syy on se, että Nina F:n valmennus keskiviikolta peruttiin herpesviruksen takia. Nyt kyllä ärsyttää! Tulee onneksi myöhemmin keväällä niin ehkä pääsisin sinne :) Joka tapauksessa oli lyhyellä tiellä pysty-okseri linja, 17m, pitkä lähestyminen pystylle ja vielä okseri kaarteesta. Alkuun menin ns. esteverkkamaisesti, ja sitten menin esteitä 100cm-110cm. Muuten aika jees, linjalla vaan oli vähän hankala alkuun saada neljä, kun tuli pysty niin pienellä tiellä. Kuitenkin sekin sujui. Lopuksi tulin vielä samat esteet pariin kertaan isona, 120-125cm. Eikä edes tuntunut isolta! Elmo meni kyllä niin hyvin ja itselläni oli ihan erilainen varmuus mennä yli. Menin pelhamilla, sillä Elmo ei venähdä eikä tarvitse reuhtoa. Olin tosi tyytyväinen! :) Konstalla ja Saaralla olen tehnyt mitä nyt yleensäkin, Konstalla tuli myös vähän hypättyä kerran. Ihan hyvin, mutta se on ollut tosi väsynyt. Lisää ruokaa ;) Tänään Elmo käppäili, ja meillä oli tosiaan Sannan luento. Oli kyllä ihan sairaan hyvä. Sai niin paljon vinkkejä siihen, miten hoitaa hevosta. Ja ei nyt kuitenkaan tarvitse ylihysteerinen olla :) Kannattaa kaikkien tulla seuraavalle luennolle mukaan! (en kyllä muista koska se on...) :D Joka tapauksessa, yritän tällä viikolla tehdä koosteen kevään/talven estetreeneistä. Myös sunnuntain treeneistä on videota :)
|
Lauantailta. Korkeutta vain metri, mutta leveyttä löytyy! ;) |
|
Tälläinen pikku pentu sitten muutti meille "ylijäämänä". Omasta pentueesta siis (ei syntynyt kotona) eikä kotia löytynyt joten jäi meille :) |
|
Hän myös tutustui Elmoon! Ei edes pelottanut :) |
|
Mm... :D |