Eli Keravalla meni oikeastaan koko päivä, koska ensimmäinen luokka alkoi jo kymmenen aikoihin. Elmo meni vain yhden luokan tänään, ja tyylimestaruuteen sainkin lainata Mopoa Jonnalta. Niin kivaa oli että uudestaankin voisi mennä ;) Rata meni hyvin ja nolla tuli, tyylipisteitä 40,5. Ainoa mitä olisin halunnut enemmän oli kommentit. Paperissa vain numeroita eikä perusteluja ollenkaan. Toisaalta luokassa oli yli 80 lähtijää eli ihan ymmärretäävää ettei tuomari kirjoita pitkää selostusta kaikille. Meidän pisteet riitti kuitenkin jaetussa luokassa jaetulle kuudennelle sijalle! Ihan hyvin siis :)
Sitten olikin aikaa lepäillä ennen Elmon luokkaa. Elmolla menin siis ponimestaruuden, ihan "hyvän mielen kisana" ennen PM:iä. Ja hyvä mieli jäikin!
Verkassa Elmo oli ihan super. Hypyt olivat rentoja ja pyöreitä ja Elmo oli koko ajan menossa ja hyvällä ilmeellä. Radalla ei mennyt ihan niin hyvin, muutama huono hyppy mutta nolla tuli silti. Eli kun arvosteluna oli AM5, niin seuraavana oli uusinta.
Elmo söpöilee kerrankin! :) |
Seuraavaksi suuntana on ensi viikolla Flyinge, ja PM-kisat! Kirjoitan taas kun on aihetta, yritän tehdä videopostauksen, ja teinkin jo lauantaina, mutta se on tavallaan julkaisukelvoton :D Mutta joku My Day tai jotain, kommenttia? :) Videota Ossista tulee varmaan myö ställä viikolla :)
Ja heti perään muokkaan, koska pari minuuttia ensimmäisen julkaisun jälkeen löysin nämä kuvat :D
Molemmat (c) Meeri Heimo
Ja heti perään muokkaan, koska pari minuuttia ensimmäisen julkaisun jälkeen löysin nämä kuvat :D
Molemmat (c) Meeri Heimo