Ponit on toiminu oikein hyvin, viikonloppuna oli Grant Schneidmanin klinikka hyyppärässä. Olin molemmilla molempina päivinä. Lauantain toinen tunti loppui tosin kymmeneltä illalla, kun muuten oltiin koko päivä pois. Sen takia en ollut mj-katsastuksissakaan, kun lauantaina en olisi kerinnyt tunnille. Eikä muutenkaan saatu hoitajaa kolmelle hevoselle eri paikoissa.
Itse valmennus meni ihan kivasti, sain hyviä vinkkejä ja hevoset toimi. Toisena päivänä oli koulua ja toisena puomeja. Valmentaja on amerikkalainen, mennyt neljän tähden kenttää ja GP-koulua. Etenkin Elmon kanssa toimi ns. amerikkalainen istunta, eli vähän kevyempi istunta myös koulussa. Ja Ossin sain suoristettua kivasti :)
Tiistaina oli Sannan hyppäri, kun tuolla klinikalla ei hypätty. Edistystä havaittavissa, Elmo saa kuulemma pitää hyppylomaa koska on jo niin hyvä :) Meillä oli vaan jumppaa, ja olinkin molemmilla Sannalla. Molemmilla oli kyllä aika kevyt. Elmo meni ihan superisti, ja Ossikin ihan hyvin. Vaatii vielä vähän treeniä :D Alku oli aika takkuista mutta lopuksi pääsin vähän itekkin rytmiin ja meno näytti jo paremmalta.
Apua, sunnuntaina on jo ensimmäinen päivä! Tulikin aika pitkä postaus, mutta kun latasin blogger-sovelluksen puhelimeen niin kirjoittaminen on paljon helpompaa :) Vielä hetki niin on loma! Yritän ainakin yhden kerran vielä kirjoittaa ennen sunnuntaita.
Ja vielä kysymys, onko ulkoasu hyvä vai pitäisikö tehdä talvisempi talveksi? En osaa päättää :) Ja postauksen julkaisin puhelimelta koulussa, joten katsotaan onnistuiko :D